Kiristääkö iho? Kylmenevä sää saa ihon herkistymään

10.10.2018

Tänä vuonna saimme nauttia ihanasta lämpimästä kesästä. Kaunis aurinkoinen sää, eli toisin sanottuna sopiva määrä UV-säteilyä sai monen atoopikonkin ihon voimaan hyvin. Viime viikkoina ilmasto on selkeästi muuttunut, mikä saa ihon helposti tuntumaan kuivalta, kiristävältä ja punoittavalta, minkä lisäksi hiuspohjakin saattaa hilseillä. Iho saattaa kuivua monesta eri syystä, syksy ja talviaikaan asuintilojen lämmitys ja matala ilmankosteus ovat pääsyitä ihon kosteustasapainon vähenemiseen. Kuivumista saattavat aiheuttaa myös eräät sairaudet kuten diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta sekä munuaissairaudet, joiden lisäksi Iholle pahasta on myös liian yksipuolinen ja runsaasti sokeria sisältävä ruokavalio.

Kaiken perusta ihonhoidossa on hyvä perushoito, tarkoittaen, että kasvot puhdistetaan ja kosteutetaan päivittäin. Näin ylläpidämme ihomme terveyttä ja vastustuskykyä, jolloin iho on puolustuskykyisempi ulkoisille ärsykkeille. Jokapäiväisten ihonhoitorutiineiden lisäksi olisi suositeltavaa käyttää myös ajankohtaisia tuotteita joko päivittäin tai kuuriluontoisesti. Kosteuttavat seerumit ja rauhoittavat voidenaamiot ylläpitävät hyvää kosteustasapainoa ihossa ja korjaavat kuivuutta ja karheutta.

Kosmetologimme Saaran vinkit ihonhoitoon ilman kylmetessä:

*Puhdista ihoa tarvittaessa täyteläisemmällä puhdistustuotteella, voit kokeilla vaihtaa puhdistusgeelin puhdistusemulsioon.

*Lisää ihonhoitoon voiteen alle kosteuttava seerumi. Tarvittaessa rauhoittavan naamion käyttö helpottaa kuivuuden aiheuttamia oireita.

*Myös hiuspohja voi tuntua kuivalta, jolloin hiustenpesujen väliä voi pidentää ja vaihtaa shampoon hellävaraisempaan ja ravitsevampaan.

*Hyvät rasvahapot auttavat ihoa sisältäpäin ja niitä voi lisätä ruokavalioon käyttämällä kala- ja kasviöljyjä.

*D-vitamiinilisä ja runsas veden juonti ovat tärkeitä yleiskunnolle ja iholle.

Tervetuloa palveltavaksi meille Koivu Apteekkiin! Tiesitkö jo, että ihonhoito on erityisosaamistamme? Olemme aiheestakin ylpeitä laajasta tuotevalikoimastamme ja asiantuntijuudestamme. Meillä työskentelevät farmaseutit ja kosmetologit tiiviissä yhteistyössä ja meiltä saat saman katon alta ajankohtaiset neuvot ihonhoidon ja kosmetiikan osa-alueilta kuin jos ihosi tarvitsee lääkehoitoa.

Aurinkoista syksyä, voi hyvin!

adoyuputi
20.2.2019 19:27
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin Amoxicillin 500mg Capsules http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
feovemec
20.2.2019 18:55
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxil Buy Generic Amoxicillin No Prescription http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
oosuaniqihiro
20.2.2019 18:49
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Order Amoxicillin 500mg Buy Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
ducocebebumoh
20.2.2019 18:42
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500 Mg Amoxicillin No Prescription http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
hugaxzihihay
20.2.2019 18:40
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500mg Capsules Amoxicillin Without Prescription http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
ojohuuhek
20.2.2019 18:39
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Buy Amoxicillin Amoxicillin Online http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
ujoebuma
20.2.2019 18:37
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500 Mg Amoxicillin 500 Mg http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
asquosome
20.2.2019 18:23
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500 Mg Buy Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
adefelixa
20.2.2019 18:22
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Buy Amoxicillin Online Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
ijikextaime
20.2.2019 18:16
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin Without Prescription Buy Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
ipayasunu
20.2.2019 18:11
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500 Mg Buy Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
atekora
20.2.2019 18:09
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin Without Prescription Buy Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
exeledinol
20.2.2019 18:04
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500mg Capsules Amoxicillin 500 Mg http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
lahuxeluva
20.2.2019 18:03
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin Online Amoxicillin 500 Mg http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
ohesuqari
20.2.2019 18:01
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500mg Capsules Buy Amoxicillin Online http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
akubofuugvao
20.2.2019 18:01
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500 Mg Buy Amoxil 500mg http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
zafopecac
20.2.2019 18:00
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin Online Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
utekuupopu
20.2.2019 18:00
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Buy Amoxicillin Online Buy Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
sfoyakifuqedu
20.2.2019 17:58
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500mg Capsules Amoxicillin 500mg http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
ilufour
20.2.2019 17:55
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxil Buy Generic Amoxicillin http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
igojaucibepew
20.2.2019 17:52
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin Online Amoxicillin Online http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/

Sähköpostiosoite on pakollinen tieto, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

  • facebook

Seuraa meitä!

Koivu Apteekki
Prisma Koivistonkylä / Lempääläntie 21
Puh. 03 3122 1100
ma-pe 9-20
la 9-18
su 12-17


 

Teiskon Apteekki
Sale Kämmenniemi / Aunessalmenkatu 25
Puh. 03 378 5585
ma-pe 9.30-18
la 9.30-15


 

Kysy - Me vastaamme!

Yhteistyökumppanit

  • Avainapteekit
  • s-etukortti
  • avainlippu
  • kanta
  • klinik

Yhteistyötä myös

  • Pyrintö
  • Tappara
  • Suomen Punainen Risti