B-vitamiinit
Riboflaviini (B2-vitamiini) toimii koentsyyminä hapetus-pelkistysreaktioissa sekä rasvahappojen hajotuksessa ja synteesissä. Puutosoireet ilmenevät mm. suupielten haavaumina sekä nenän ja suunalueen ihottumina. Hyviä riboflaviinin lähteitä ovat maitotuotteet, liha ja pavut.
Niasiini (nikotiinihappo, nikotiiniamidi) osallistuu hiilihydraattien, rasvojen ja valkuaisaineiden aineenvaihduntaan ja toimii soluja suojaavana tekijänä. Niasiinin puutostauti, pellagra, on Suomessa harvinainen. Sitä tavataan lähinnä vain kehitysmaissa, joissa niasiinin ja proteiinin saanti on erityisen niukkaa. Vaikean puutoksen oireita ovat ihottuma, ripuli, masennus sekä henkinen tylsistyminen. Tärkeimpiä lähteitä ovat liha-, vilja- ja maitovalmisteet.
Pantoteenihappo (B5-vitamiini) osallistuu hiilihydraattien, valkuaisaineiden ja rasvojen aineenvaihduntaan. Se vaikuttaa mm. ihon ja hermoston toimintaan. Ihmisillä ei ole todettu pantoteenihapon puutteeseen viittaavia oireita tai sairauksia. Sitä saadaan lähes kaikista elintarvikkeista. Lisäksi suolistobakteerit kykenevät tuottamaan pantoteenihappoa.
B6-vitamiini (pyridoksiini, pyridoksaali, pyridoksamiini) osallistuu mm. proteiinien, hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihduntaan. Puutostilat ovat harvinaisia. Pyridoksiinin puutteeseen liittyy luuston ja hermoston häiriöitä. Hyviä lähteitä ovat sianliha, kala, siipikarja ja täysjyväviljat.
B12-vitamiini (kobalamiini) osallistuu elimistön proteiini-, rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihduntaan. B12-vitamiinia esiintyy pelkästään eläinkunnan tuotteissa. Hyviä lähteitä ovat mm. maksa-, kala-, liha- ja maitotuotteet. Kobalamiinin tarvetta lisää mm. tiukka kasvisruokavalio. Kobolamiini tarvitsee vatsasta erittyvää sisäistä tekijää imeytyäkseen. Puutostilat kehittyvät kuitenkin hitaasti elimistön suurten varastojen vuoksi. Kobalamiinin puutos saa aikaan mm. anemiaa ja hermosto-oireita.
Foolihappo (folaatti) osallistuu aminohappojen ja nukleiinihappojen aineenvaihduntaan.
Foolihapon tarvetta lisäävät mm. yksipuolinen ruokavalio, raskaus ja imetys ja keliakia.
Puutos ilmenee anemiana. Hyviä foolihapon lähteitä ovat tuoreet kasvikset, hedelmät ja marjat, pavut, täysjyvävilja sekä maksa.
Hyvin imeytyvä, puhdas ja vatsaystävällinen metyylikobalamiini. Hyvinvointia ilman turhia lisäaineita. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin ...
Katso tuotteen tiedotHyvin imeytyvä L-metyylifolaatti. Hyvinvointia ilman turhia lisäaineita. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin erikoisruokavalioita noudattaville sekä lisäaineita ...
Katso tuotteen tiedotHyvänmakuinen magnesiumsitraattia ja B-vitamiineja sisältävä purutabletti. Makuna eksoottiset hedelmät. Lihasten ja hermoston normaalin toiminnan tueksi. Sopii myös vegaaneille. Valmistettu Suomessa.
Katso tuotteen tiedotApteq B12 Boost 1,3 mg + Folaatti & B1-B3-B5-B6-Biotiini-C Jaksamisen tueksi ja lisääntyneeseen B12 -vitamiinin tarpeeseen. Appelsiininmakuinen purutabletti. Edistää normaalia: ...

Katso tuotteen tiedotApteq B12 Memox 1 mg + Folaatti & Flavonoidit-Koliini Tukemaan muistia, tasapainottamaan B12 -vitamiinin saantia ja täydentämään yksipuolista ruokavaliota. Pieni ...
Katso tuotteen tiedotApteq B12 Memox 1 mg + Folaatti & Flavonoidit-Koliini Tukemaan muistia, tasapainottamaan B12 -vitamiinin saantia ja täydentämään yksipuolista ruokavaliota. Pieni ...
Katso tuotteen tiedotApteq B12-metyylikobalamiini + foolihappo. Hyvin imeytyvä, puhdas ja vatsaystävällinen imeskelytabletti.
Katso tuotteen tiedotCrampex on vahva ja turvallinen yhdistelmä hyvin imeytyvää magnesiumsitraattia ja kliinisesti tutkittua B-vitamiinikompleksia (B12 – B9 – B6 – B2 – ...
Katso tuotteen tiedotCramvex on vahva ja turvallinen yhdistelmä hyvin imeytyvää magnesiumsitraattia ja kliinisesti tutkittua B-vitamiinikompleksia (B12 – B9 – B6 – B2 – ...
Katso tuotteen tiedotVahva, nieltävä B12-vitamiinitabletti sisältää 1 mg B12-vitamiinia. Helposti nieltävä, pienikokoinen tabletti. Ei sisällä eläinperäisiä aineosia, sopii myös vegaaneille. Ravintolisä.

Katso tuotteen tiedotPienikokoinen, helposti nieltävä B12-vitamiinitabletti. Sisältää 1 mg B12-vitamiinia, 400 mikrog. foolihappoa ja 20 mg B6-vitamiinia, jotka yhdessä tukavat muistin ja immuunijärjestelmän ...
Katso tuotteen tiedotMuistin, jaksamisen, hermoston ja vastustuskyvyn tueksi! Mustikka-karpalon makuinen, helposti suussa hajoava, pureskeltava tabletti. Sisältää 1 mg B12-, 20 mg B6-vitamiinia ...
Katso tuotteen tiedotBeko Strong Neurin on edullinen ja vahva B-vitamiiniyhdistelmätabletti, joka sisältää kolmea eri hermostolle tärkeää B-vitamiinia. B1,-B6 ja B12-vitamiinit yhdessä edistävät ...
Katso tuotteen tiedotBerocca Energy tukee aivojen toimintaa. Poretabletit liukenevat nopeasti veteen ja sisältävät 11 välttämätöntä vitamiinia ja kivennäisainetta, mukaan lukien useita B-vitamiineja: ...

Katso tuotteen tiedotBerocca Energy tukee aivojen toimintaa 3) ja auttaa sinua pysymään hyvässä vireessä joka päivä 1). Poretabletit liukenevat nopeasti veteen ja ...

Katso tuotteen tiedotBerocca Energy tukee aivojen toimintaa 3) ja auttaa sinua pysymään hyvässä vireessä joka päivä 1). Tabletit sisältävät 11 välttämätöntä vitamiinia ...
Katso tuotteen tiedotBerocca Immunity on vitamiini- ja kivennäisainevalmiste, joka ylläpitää ja vahvistaa sisäistä vastustuskykyä. Berocca Immunityn kattava koostumus sisältää kaikki 10 tärkeää ...
Katso tuotteen tiedotB12-vitamiinia ja folaattia sisältävä ravintolisä.
Katso tuotteen tiedotPieni ja helposti nieltävä tabletti sisältää B12-ja B6-vitamiinia ja foolihappoa, jotka tukevat muistia ja jaksamista. Tuotteessa ei ole käytetty lainkaan ...
Katso tuotteen tiedotMansikanmakuinen imeskelytabletti päivittäiseen B12-vitamiinin ja foolihapon saantiin.
Katso tuotteen tiedotB12-vitamiini imeskelytablettina muistin ja jaksamisen tueksi. B12-vitamiini on tärkeä vitamiinilisä mm. ikääntyville ja kasvissyöjille. Ei sisällä eläinperäisiä ainesosia, sopii vegaaneille. ...

Katso tuotteen tiedotMansikanmakuinen imeskelytabletti päivittäisen B12-vitamiinin ja foolihapon saannin turvaamiseen ja muistin tueksi.
Katso tuotteen tiedot